Sanottua

Veli-Matti Henttonen, Salon Seudun Sanomat 10.5. 2014

Vahvoja lauluja

Mika Vanhanen Ensemble kuulostaa aivan jazzbändin nimeltä, mutta ei ole sitä. Sen sijaan säveltäjä-sanoittaja-pianisti-laulaja Mika Vanhasen kokoonpano esittää vahvasti laulullista musiikkia. Punainen lipas -debyyting avaa hienon mystinen, Siiri Ahtolan laulama Egypti. Kyseinen kappale voitti lastenlaulujen sävellyskilpailun Tampereella pian pari vuosikymmentä sitten. 
Hienon alun jälkeen levyn musiikki toimii lähinnä keinahtelevan ja yhtä lailla toimivan laulujazzin ehdoilla. Sopivasti kotikutoisen ja samalla näyttämömäisen musiikin laulut sisältävät mukavia tarinoita sujuvasti esitettyinä.
Ensemblen käyttämä tyyli on vanhahtavan viehko. Näitä tarinoihin pohjautuvia lauluja olisi voinut hyvinkin esittää vuosikymmeniä sitten kapakoissa, kun jazz oli vastikään keksitty.
Seitsenhenkisen bändin soiva akustisuus viehättää.


Pekka Koskivaara, Retrokki (retrokki.wordpress.com) 18.3. 2014

Svengaavaa retroiskelmää pääasiassa 50- ja 60-lukujen tyyliin, välillä hypätään peräti iloiselle 20-luvulle.

Vaikka levy onkin merkitty Mika Vanhanen Ensemblen nimiin ja Vanhanen itse on säveltänyt ja pääosin sanoittanut kappaleet, soittaa pianoa ja laulaakin pari vanhakantaista iskelmää, kyllä ”Punaisen lippaan” tähdeksi nousee pääasiallinen solisti Siiri Ahtola, iskelmätähti.

Yhtään toki väheksymättä Vanhasen taidokasta ja tyylitietoista sävellys- ja mielikuvituksekasta sanoituskynää. Myös toteutus on ammattitaitoista, tiedä sitten käykö tämä porukka keikoilla: Esko Kauppinen (basso), Risto Riikonen (kitara), Jari Lappalainen (lyömäsoittimet), Petri Karttunen (saksofonit) ja Tuire Silvennoinen(taustalaulu, viulu). Ja jos käy, mistä keikkoja tämäntyyliselle musiikille löytyy? Tanssilavoilta ehkä? Kaikki soittajat ovat kuitenkin vanhoja kettuja, monet alan opettajia.

Siis Siiri Ahtola. Erittäin ilmeikäs, vivahteikas ja kappaleen sitä vaatiessa vahvaääninenkin laulajatar.

Hän hallitsee erityisen hyvin lattarivaikutteisen svingiskelmän 60-luvun alun tähtilaulajattariemme tyyliin. Ahtolan tulkitsemista kappaleista en löydä hutia etsimälläkään! Kun kertosäkeissä mukaan liittyy Tuire Silvennoinen, paatos on esimerkiksi avausbiisissä ”Egypti” melkoinen. Kyseinen kappale muuten erottuu kokonaisuudesta nykyaikaisempana, selkeästi mihinkään ajankohtaan ankkuroimattomana. Yhtä ajaton on nimibiisi ”Punainen lipas”.

Sitten tuleekin Mika Vanhasen laulama, pastissiksi livahtava ”Pullon henki”. Uusrahvaanomaista salonkikamaa ja sinänsä ihan kelpo suoritus. Henkilökohtaisesti pidän kyllä enemmän Ahtolan tulkinnoista, mutta sehän on tietysti makuasia.

Esimerkiksi ”Kiven laulun” hillitty lattarijazz voisi hyvinkin periytyä tuolta ”Suklaasydän”-aikakaudelta ja -tulkitsijoilta. Vanhasen tulkitsema ”Helmin blues” on Leskisen ”Bluesia Pieksämäen asemalla” -biisin sukulainen, toki kevytkenkäisempi. ”Lapset katsoo kompassiin” -biisissä Ahtolan äänensävyssä ja sävellyksen luonteessa on jotain samaa kuin Maaritin vastaavissa. Jos jonkin kappaleen tiputtaisin tältä levyltä, se olisi vähän epämukavan kuuloinen ”Kotiin päin”.

Lopulta levy jättää kaksijakoisen fiiliksen: toisaalla Mika Vanhasen laulamat kevyet rallit, toisaalla Siiri Ahtolan tulkitsemat svingiskelmät. Kokonaisuudesta tulee näin leppeä ja nostalginen. Tällaiselle vakavammalle, joskus turhankin vakavalle jäykkäniskalle 20-luku vie kuitenkin vähän turhan kauas. Palaa takaisin, 60-luku!

Osku Rajala, Jazzrytmit. com, 12.2. 2014

Pohjoiskarjalaista tuotosta, jossa liikutaan laajalla sektorilla niin itse musiikin kuin sanoitustenkin osalla. Kyseessä ei ole varsinainen jazzlevy vaan jonkinlainen retrokabareepläjäys. Kokonaisuus, jossa toki on paljon jazzaavaa materiaalia että bluesin sineä. Mukavan kuunneltavassa muodossa…

Suomenkieliset sanoitukset ovat pienoiskertomuksia, joissa ei hoeta koko ajan samaa sanakuviota. Tosin niiden laulullinen suorite olisi kaivannut osin ehkä hieman erilaista solistista otetta. Mutta se on makuasia…

 Itse sävellykset ja niiden toteutus olivat sen sijaan täyttä tavaraa. Levyn säveltäjä-sanoittaja Mika Vanhanen pianoineen piti koko jutun hyvin raamissa ja äityi laulamaan kolmella raidalla. No, ei siinä mitään… toimi tässä yhteydessä ihan ok… ja piano kilkatti ja kalkatti messevän mukavasti. Levykokonaisuus oli muutenkin hienoa musisointia Joen kaupungin muusikoilta, pääasiassa leipänsä konservatorion opettajina toimivilta osaajilta.

Riikosen Rise kitaroineen pisti muutaman namusoolon, kuten heimoveljensä Karttusen Petrikin sakspiippuineen, välillä kauniisti sopraanolla kujertaen tai tenorin voimallisine ”Earl Bostic” -räkäisyineen! Herrojen rock-, blues- ja jazztaustat eivät ole pölyttyneet…

 Jyräkämmän soitinarsenaalin welhot Esko kauppinen bassoineen ja Jari Lappalainen patteristoineen ovat piirikunnan luottosoitatjia. Se kuului valtoimena ja vuolaana kuin Pielisjoen juoksu.

Kalakukkokaapunnin laululintu Siiri Ahola edustaa nuorta kasvavaa sukupolvea. Hänen keveän kepeä laulaminen antoi osalle kappaleista sielukkuutta. Mutta toisaalta laulutavan liiallinen iskelmällisyys ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta hyvä näinkin, sillä lisävuodet tuovat varmastikin lisää karismaa…

Kokonaisilmeeltaan levy on ilmava että erinomaisen hyväntuulinen. Sen rytmipoljento liikkui monitahokkaan svengaavana… olipa kyseessä kappale Lusitania -kissan muistolle tai Annukka Tiitisen sanoittama Kiven laulu. Asioita voidaan tuoda esiin monella tavalla. Melankolisessa Suomessakin.

Orkesterikokonaisuuden soitanto tunkeutui väkisin hyvänolonsuoneen. Sitä olisi kuunnellut mieluusti enemmänkin. Korostan vielä Karttusen ja Riikosen irtiottoja. Ne lähtivät kuin lintu kädestä… jeeee…

Ihastelen tämän levyn myötä jälleen kerran Joensuun piirikunnan merkitystä suomalaisessa musiikkielämässä. Noista maisemista putkahtelee jatkuvasti kiintotähtiä maamme eliittiin. Ja sen ohessa siellä soitetaan ja tehdään jatkuvasti paljon erinomaisen hienoa musiikkia, josta ei välttämättä muualla Suomessa ole minkäänlaista tietoa.

Pitäisiköhän Pielisjoen suiston kaupunki, Joensuu, nimetä Suomen uudeksi New Orleansiksi….

Kuunnelkaa tämä levy ja miettikää, puhunko palturia! (OR)


Nousevan auringon talo -radio-ohjelma Yle, 15.12. 2013

Jake Nyman: "Karjalan laulumailta kajahtaa, joskaan ei ihan perinteisellä poljennolla. Tämä orkesteri oli mainiosti svengaava Mika Vanhanen Ensemble, laulusolistinaan taitava Siiri Ahtola. Ja tuo juuri soinut Kiven laulu kuullaan yhtyeen ensialbumilla Punainen lipas.


Juha Seitz, sanomalehti Ilkka ja Pohjalainen 2.12. 2013

Mika Vanhanen Ensemblen repusta putoilee tarinoita aina Niililtä Pielisjoelle saakka. Laulelmalla, lattarisykkeellä, jazzilla ja bluesilla värjätty Punainen lipas kohtelee pianisti Vanhasen sävellyksiä pieteetillä, korostaen tyylien eri vivahteita. Petri Karttusen oivaltavat saksofonisovitukset sekä Voice of Finlandissa piipahtaneen Siiri Ahtolan pirteät lauluosuudet virittävät kiekolle elämyksellisyyttä. **** NELJÄ TÄHTEÄ , eniten uudesta musiikista
(viisi tähteä Van Morrisonin Moondance (1970) -levyn laajennetulle painokselle)

Levylautakunta, Radio Suomi 16.11. 2013

Kappaleesta Vien rantaan kanootin, joka sai toiseksi eniten pisteitä eli 23.

Jorma Hietamäki:(5p) "Alussa kuulosti joululaululta. Soitto ja kokonaisuus oli mielestäni sotkuinen tuotannoltaan, laulaja oli turhaan piilotettu, soitosta puuttui ilmavuus."

Jake Nyman (10 p): "Joo, eipä inissy tämä tyttö ... tai nainen, todella hyvä laulaja. Tuommoista keinahtelevaa jatsia, missä oli oikeita soittimia, kontrabassoa, puhaltimia, piano. Tää on sellainen kappale, joka oltais voitu pilata ylisovittamalla. Musta tää oli NIMENOMAAN ilmava. Tässä oli ymmärretty semmoinen asia, mitä mä AINA oon arvostanut musiikissa, että silloin kun ymmärretään, että vähän on enemmän, niin silloin usein päästään hyvään lopputulokseen. Minä poika annan tälle kympin."

Juha Itkonen (8p): "Mun korviin tää kuulosti kyllä musiikilta, laululta, soitolta ja elävältä.... musa kevyttä, usein pianovetoista jatsahtavaa ja tää menee siihen genreen, eikä mitenkään huonosti menekään. Kuuntelin tarinaa ja musiikkia mielelläni. Kanoottiahan siinä vietiin rantaa.. Mä luin sen sympaattisena kauniina kuvana, hyvänä muistona. Ja se oli ihan tervetullutta, kyllä tuota synkkää kamaa on suomimusiikissa riittämiin."

Katja Reijonen, sanomalehti Karjalainen 14.11. 2013

Riemuretki

Mika Vanhanen Ensemblen esikoislevy vie kuuntelijan svengaavasti erilaisiin tarinoihin ja tunnelmiin ympäri maailmaa, muun muassa Egyptiin ja maailman merille. Harmaana marraskuun päivänä pieni pakomatka auringon alle esimerkiksi Kiven laulun keinuvien lattarirytmien siivittämänä onkin oikein tervetullut. Levyn lyriikat ovat lystikkäitä, jopa naivistisia. Laulun kertojksi pääsevät muun muassa lasipullo ja pieni Helmi-tyttönen. Mika Vanhasen kanssa solistina vuorottelevan Siiri Ahtolan ääni on kerrassaan ihastuttava. Erityisen kauniisti Ahtolan ääni soi kappaleessa Auringon tytär, joka on muutenkin ehkä levyn hienoin raita.